Traumatisoituminen ja oireista
Traumatisoituminen tarkoittaa joutumista sietokyvyn ylittävään, yleensä hengenvaaralliseen tilanteeseen ja jäämistä ilman riittävää tukea tilanteen jälkeen. Traumaattiset kokemukset voivat vaihdella suuresti - se voi olla esim. yksittäinen onnettomuus aikuisiällä tai se voi olla pitkään jatkunutta kaltoinkohtelua, laiminlyöntiä ja hyväksikäyttöä jo lapsuudessa.
Traumatisoituminen aiheuttaa yleensä PTSD- (eli posttraumaattisen stressihäiriön) oireita, kuten vireyden- ja tunteidensäätelyvaikeuksia, eli yli- ja alivireystiloja ja tunnetilojen vaihteluita, traumaattisen kokemuksen tunkeutumista väkisin mieleen ja välttämiskäyttäytymistä – jolloin vältetään tilanteita, jotka voisivat aiheuttaa traumaoireita. Lapsuuteen liittyvä vakava traumatisoituminen aiheuttaa em. oireiden lisäksi usein erilaisia dissosiaatio-oireita. Traumatisoitunut voi kokea oman persoonallisuuden jakautuneen eriasteisesti erillisiin osiin, jonka vuoksi oma minuus tuntuu hajanaiselta ja käytös ja tunteet voivat vaihdella suuresti eri tilanteissa. Ihmissuhteissa esiintyvät vaikeudet ovat myös yleisiä. Lisäksi on tavallista kokea erilaisia kehollisia oireita, kuten kehoon liittyviä erilaisia tuntemuksia, esim. kipuja, aistimuksia, vapinaa tai toisaalta tuntemusten ja toimintojen puutteita, esim. aistimusten menettämistä, voimattomuutta tai jopa halvausoireita.
Traumapsykoterapiasta
Traumapsykoterapian keskeinen ajatus on persoonan erillisten puolien yhdistäminen vähän kerrallaan yhdeksi ehjäksi kokonaisuudeksi ja toisaalta kokemusten eri tasojen eli ajatusten, tunteiden ja kehokokemusten yhdistäminen. Traumapsykoterapia jakautuu kolmeen vaiheeseen: vakauttamiseen, traumamuistojen käsittelyyn ja uudelleen suuntautumiseen.
Ennen varsinaista hoitoa on tarpeen arvioida asiakkaan tilannetta ja oireita, jotta saadaan kokonaiskuvaa tilanteesta. Usein traumatisoituneita henkilöiden hoidossa keskitytään vain oireisiin näkemättä taustalla olevan traumatisoitumisen vakavuutta.
Vakauttamisvaiheessa pyritään parantamaan arkielämän toimintakykyä, lisäämään oirehallintataitoja, vahvistamaan ja saamaan käyttöön erilaisia voimavaroja ja yleensäkin parantamaan elämänlaatua.
Traumamuistoja siirrytään käsittelemään perusteellisemmin vasta, kun vakauttamisvaiheen tavoitteet on saavutettu riittävästi. Käsittelyn aloittamista valmistellaan eri tavoin ja varsinaisessa muistojen käsittelyssä käytetään monenlaisia vireydensäätelykeinoja, jotta työskentely olisi mahdollisimman turvallista ja hyödyllistä. Muistojen käsittelyn tavoite on, että niistä voisi tulla normaaleja muistoja, jotka asettuvat omalle paikalleen osaksi omaa menneisyyttä, eivätkä enää hallitsemattomasti häiritse nykyistä elämää. Muistojen käsittelyssä käytetään usein EMDR-menetelmää tai sensomotorista kehoterapiaa.
Uudelleensuuntautuminen ja integraatio tarkoittaa uudenlaisten toimintatapojen opettelemista, kun traumamuistot ja oireet eivät enää hallitse omaa reagointia ja käyttäytymistä kuten aikaisemmin. Tähän vaiheeseen voi liittyä paljonkin surua, kun asiakas oivaltaa uudella tavalla, kuinka paljon traumatisoituminen on vaikuttanut negatiivisesti omaan elämään, mutta toisaalta voi löytyä myös aivan uudenlaisia voimavaroja tavoitella omia piiloon jääneitä unelmia ja toteuttaa itseä uudella syvemmällä tasolla.
Traumapsykoterapia ei yleensä etene lineaarisesti vaiheesta toiseen vaan pikemminkin spiraalimaisesti, jolloin liikutaan eri vaiheiden välillä joustavasti ja käsitellään samojakin teemoja, mutta eri tasolla eri vaiheissa terapiaa.